Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Historia
Etusivulle

Star Zone Productionsin historiaa pähkinänkuoressa:


Miten kaikki alkoi?

90-luvun puolivälissä Arimo Leppä, Johannes Lehto ja Jarno Satopää innostuivat videokuvauksesta Turun Elokuvaajat ry:n videokerhossa. Parin vuoden yhdistyksen toiminnassa mukanaolon ja laitteiden hankkimisen jälkeen he päättivät perustaa (30.10.1998) itselleen nimimerkin "Star Zone" (myöhemmin Star Zone Productions), jonka alla on siitä lähtien toteutettu lukuisia projekteja koko illan elokuvista vauhdikkaisiin mainos- ja markkinointivideoihin sekä tehty yhteistyötä monen eri tahon kanssa. Vuonna 2001 Star Zonen hallintoa uudistettiin ja nimimerkin hallitukseen nimitettiin kaikki perustajajäsenet.

Miten Star Zone toimii?Star Zonen videokamera - Sony TRV30

Tieto ja taito ovat kehittyneet matkan varrella huimasti, ja nykyään elämme jo täysin digitaalista aikaa. Tosin olemme tutustuneet aitoon filmaukseenkin kaitaelokuvauksen merkeissä. Karttuneen kokemuksen avulla olemme uskaltaneet ottaa vastaan aina vain suurempia haasteita. Toimintamme onkin nykyään pitkälti lähes ammattilaistoimintaa. Aluksi toiminnassamme oli mukana vain muutamia nuoria, mutta nykyään pääkolmikon takana on suuri määrä nuoria ja tietenkin myös suuri määrä yhteistyötahoja.

Millaisia videoita Star Zone on tehnyt?                        ensimmäinen kameramme

Vuonna 1998 perustettu Star Zone tekee erilaisia videoita osittain harrastuksen merkeissä. Aivan alkuaikoina tuotantomme käsitti lyhyitä fiktioprojekteja, mutta vähitellen siirryimme toteuttamaan haastavampia dokumenttiprojekteja (mm. esittelyvideoita ja taltiointeja), joiden avulla videotuotanto ja sen salot ovat tulleet hyvin tutuiksi. Kun pohjalla oli suuri määrä dokumenttiprojekteja, päätimme toteuttaa ensimmäisen pitkän elokuvamme "Syysilman". Vaikka fiktio tulikin mukaan vuonna 2001, ei haastavaa dokumenttituotantoa ole vieläkään unohdettu. Toteutamme niitä aivan yhtä mielellämme ja ammattitaidolla kuin elokuviakin. Kokemusta karttuu näin monelta eri osa-alueelta ja pystymme tekemään hyvin monenlaisia videoita ja muuta multimediaa. Laaja-alainen osaaminen onkin ollut lähtökohtana Star Zone perustamiselle. Video alusta loppuun saakka kaikkine vaiheineen syntyy meillä!

Vilkaise monipuolista tuotantoamme vuosien varrelta!

Mitä seuraavaksi?

Kaiken kaikkiaan emme haikaile menneitä, vaan suunnittelemme tulevaisuutta ja sen luomia uusia haasteita yrittäen roikkua mukana tekniikan huimassa kehityksessä. Toimintamme kehittyy koko ajan ja sen mukana myös tuotantomme. Uskomme ja luotamme vahvasti siihen, että tuotantomme pystyy täyttämään vaativatkin toiveet.

Vuoden 2005 lopussa hallitus teki suuren päätöksen, kun päätti perustaa Star Zonen yhteyteen yrityksen. Vuoden 2006 alusta lähtien Star Zonen dokumentti- ja tilaustoimintaa on siirretty vähitellen Mediatalo Liskon nimiin. Näin Star Zone keskittyy yhä paremmin aktiiviseen ja laadukkaaseen harrastetoimintaa ja varsinaiset työprojektit siirretään yritykselle, joka toimii kuitenkin tiiviissä yhteistyössä Star Zonen kanssa. Tutustu Mediatalo Liskoon netissä tästä.

© Star Zone Productions 2007. Kaikki oikeudet pidätetään.