Valmiina elokuva! -- Star Zone Productios 2002, Projekti "Luoto" (www.starzonefinland.net/kell-onni-on)
Ohjaajan kirjoittama juttu elokuvan valmistumisesta syksyllä 2002.
Valmiina elokuva!
Olemme saavuttaneet ainakin suurimman osan tavoitteistamme ja olemme siitä ylpeitä. Parannettavaa löysimme paljon, mutta niinhän harrastuksesta kuuluukin. Takana oli melkein puolitoista vuotta yhteistä projektia, josta lähes vuosi tiimin kanssa. Tapahtumia tähän aikaan tietenkin mahtui paljon, ja mielipiteet ehtivät muuttua moneen kertaan. Valmiiksi saimme 51- minuuttisen elokuvan, jonka toteutukseen käytettiin satoja tunteja aikaa. Meidän oli pakko tunnustaa itsellemme onnistuneemme hyvin, vaikka itse elokuvaa haluaisimmekin parantaa monella tavalla.
Suurin tavoitteemme, saada projekti valmiiksi, oli onnistunut. Tässä projektissa oli kuitenkin tehty niin paljon pohjatyötä, ettemme missään
vaiheessa edes kyseenalaistaneet projektin valmistuimista. Suojasimme materiaalimme koko projektin ajan ja teimme varasuunnitelmia
tietoisesti monessa vaiheessa: otimme varmuus-kopioita käsikirjoituksesta, teimme turvallisuus-ohjeita, valitsimme näyttelijöille varanäyttelijät, jotka olisivat olleet käytettävissä vaikka aivan viime hetkellä, varasimme tekniikkaa niin, että jotain olisi voinut hajotakin ilman, että se olisi merkittävästi haitannut projektia. Tämän kaiken teimme vain, koska halusimme onnistua, eikä vara koskaan kaada venettä. Olisihan inhottavaa jos puolentoista vuoden työ menisi hukkaan vaikkapa kameran hajottua puolessa välissä kuvausmatkaa.
Kun muistelemme kun projektia on ollut kaiken kaikkiaan mahtavaa, että olemme saaneet työskennellä juuri näiden tiimiläisten kanssa. Heistä jokainen on ottanut vastuutta ja halunnut olla mukana juuri tässä projektissa. Kunnioitamme tätä suuresti ja haluamme lausua heille kaikille suuret kiitokset yhteisestä projektista, jonka toivomme olleen myös jokaiselle tiimiläiselle antoisa. Toivottavasti valmis elokuva jättää hyvät muistot projektista!
Valmiin elokuvan lisäksi halusimme tuottaa myös videon "näin toteutettiin projekti 'Luoto'" (Projekti "Luoto" toisin silmin), joka on ennen kaikkea muisto mukana olleille, mutta myös kaikille kiinnostuneille dokumenttivideo siitä, miten itse kuvaukset toteutettiin. Elokuvan editoimisen jälkeen projektissa siis todella vielä tapahtui
monenlaista, ja mm. trailerin editoiminen ja julisteiden, ensi-ilta kutsujen, videon kansien ja videokasettien tarrojen tekeminen teettivät ohjaajilla paljon töitä. Silti tällaisen harrastelijatuotannon ihanuus ja vetovoima piilee juuri siinä, että voi itse tehdä kaiken alusta loppuun asti juuri niin kuin itse haluaa!
Palaa takaisin materiaali-sivustolle sulkemalla tämä ikkuna tai klikkaamalla tästä
© Star Zone Productions 2002, Kaikki oikeudet pidätetään.