Ohjaajien näkemyksiä elokuvan editoinnista (=leikkaus) syksyllä 2001. Editointivaiheessa kuvatusta materiaalista muodostetaan valmis elokuva.

Elokuvaa editoitiin kohtaus kerrallaan. Kuten kuvaukset, myös editointi tehtiin väärässä järjestyksessä. Vasta lopuksi, kun kaikki kohtaukset oli saatu editoitua, elokuva koostettiin lopulliseen muotoonsa valmiista kohtauksista. Tässä vaiheessa myös lisäiltiin musiikkia ja yritettiin säätää äänen tasoja oikeiksi.

Tuntui siltä, että jokainen kohtaus oli kyllä onnistunut kohtalaisen hyvin, mutta se mitä elokuvasta tulisi, kun kohtaukset liitettäisiin yhteen oli arvoitus. Ainakin olimme saaneet aikaan 48 minielokuvaa.

Editoinnista vastasi Johannes Lehto ja Arimo Leppä. Kohtauksien editointi oli hauskaa, ja varsinkin kun alkuun pääsi ei työtä olisi millään meinannut lopettaa — siksipä editointi venyi silloin tällöin myös yön tunneille... Tietokone teki editoinnista jopa miellyttävää. Samalla pystyi kuuntelemaan radiota, käväistä netissä tai vaikkapa eksyä miinaharavan pariin. Kohtauksia hiottiin uudelleen ja vielä uudelleen. Molemmilla editoijilla kun oli vähän omat kuvitelmansa kohtauksen toteutuksesta. Joskus kinattiin vain parista framesta. Kuitenkin koko ajan pyrittiin tekemään mahdollisimman lyhyttä.

Tietokoneen tuomia mahdollisuuksia ihailtiin vähän väliä, ja päiviteltiin miten tämäkin olisi onnistunut analogisesti... (Kaikki ei varmaan olisikaan onnistunut.) Tietokoneella tehtiin laskimen näyttöön liikkuva alkeellinen animaatio, räjäytettiin lentokone, ja lisäiltiin mitä hauskimpia ääniä. Jotenkin tuntui todella hienolta kun elokuvaan lisättiin pieniä, mutta tärkeitä tehosteääniä, vaikkei niitä pystykään erottamaan alkuperäisistä äänistä jälkikäteen. Joskus kesken editointia piti mennä ulos heittelemään jotain vanhaa elektroniikkaa maahan ja nauhoittamaan sen ääntä. Hetken kuluttua se sitten koristi elokuvaamme. Välillä kun näyttelijöidemme kielenkäyttö pääsi hieman vallattomaksi, piti sensuurin puuttua peliin: sieltä täältä on pari ytimekästä sanaa lähtenyt kävelemään, kun ne on kätketty esimerkiksi tuulen huminan alle.

Editointi on yksi suurimmista työvaiheista elokuvan tekemisessä, ja tällä kertaa se valmistui kohtalaisen nopeasti — noin kolmessa kuukaudessa. Materiaalia oli ainakin 15 tuntia ja sen karsiminen vaatii oman työnsä. Onneksi väliin oli kuvattu vähän muutakin kuin pelkkiä ”tylsiä” repliikkejä... Kaseteilta löytyi niin älyttömän huvittavia tapauksia, että niitä voisi katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Huomasimme myös, että kun liikkuvaa kuvaa osaa tutkia oikein, löytää kuvia, joita katsellessa ei nauruhermoja voi pidätellä. Videokuvassahan kulkee 25 kuvaa sekunnissa, joten nopeakin kasvojen enemmän tai vähemmän hauska ilme taltioituu - ja kun sen löytää... Kokosimme editoinnin lomassa näitä huumorikuvia koneelle muistiin, ja kävimme lopuksi teettämässä niistä tavallisia valokuvia.

Editointi-ympäristökin on kehittynyt paljon analogisista ajoista, mutta kyllä parantamista löytyisi... Ilmanvaihto oli ongelmista suurin, varsinkin kun ulkona oli jo niin kylmä, ettei oveakaan voinut pitää auki. Muuten huone, jossa editoimme, oli hyvä, ja hyvän äänieristyksen takia, se loi rauhallisen työympäristön. Välillä kun saimme useita laitteita lainaksi helpottamaan editointia, näytti editointitilamme todellisesta studiolta. Tietokonetyöskentely toimistotuolissa oli todellinen vastakohta itse kuvauksille, joissa juostiin pimeistä metsistä rapaisiin ojiin. Silti kuvauksissa oli oma viehätyksensä... Kuvauksien ainainen sähläys ja muu touhuaminen oli kaukana, mutta ei niitä hauskoja vitsejäkään enää lennellyt — tämä editointi oli työtä kuvauksiin verrattuna! Editoinnin hyviin puoliin tosin kuului aikatauluttomuus: kukaan ei ollut hätyyttelemässä tai ainakaan koko ajan valittamassa, että täytyy lähteä kotiin.