Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Syysilma
Etusivulle

Elokuvan hauskimmat

Osa 3/3

Vielä yhden ojaan hypyn jälkeen emme päässeet eroon mutaisista ojista. Sillä olimme kirjoittaneet kaksi muutakin kohtausta saman ojan äärelle. Nämä kaksi kohtausta kuvattiin kylläkin samana kertana, mutta silloin saatiin mutaa kyllä koko vuoden edestä. Olimme ilmoittaneet näyttelijöillemme, että ottavat huonot vaatteet ja kumisaappaat mukaan, mutta mitäs sitä ohjaajia nyt tottelemaan — ja melkein kouluvaatteethan heillä oli päällään. Sinä kertana taisivat näyttelijöidemme hermotkin pariin kertaan pettää, sillä eivät he aivan mielellään siellä mudassa tainneet mönkiä. Kyllä ohjaajatkin pari kertaa miettivät tilannettaan kun näyttelijämme siellä ojan reunalla uhosivat… Taisivat heiltä pikkaisen käytöstavat sillä kertaa unohtua.

Juuri näistä kahdesta kohtauksesta jouduimme sensuroimaan suurimman osan elokuvan ”epäkorrekteista” sanoista. Onneksi selvisimme sieltä vielä jonkin näköisessä yhteisymmärryksessä pois. Mudalla näyttää olevan jotenkin negatiivinen vaikutus ihmisiin, se tuli ainakin tutkittua! Ojan luona oli myös joku valokuvaaja ottamassa, luultavasti omalle seinälleen, mieleisiään taidekuvia. Hänen kanssaan hetken väittelimme siitä, että kummallakohan on parempi kamera… Totesimme, että meidän kamera ainakin ottaa 25 kuvaa sekunnissa, eipä taida tavallinen kamera aivan siihen yltää. Myöhemmin tämän valokuvaajan kuvat taisivat löytyä myös jostain lehdestä.

Kohtauksessa näyttelijöiden oli määrä kaivaa kaksi laukkua maahan, tai siis mutaan. No, nämä haudattavat laukut olivat samalla tavaroidemme säilytyspaikkana. Sähläyksessä kaikki mukana olleet käsikirjoitukset olivat tietenkin unohtuneet laukkuihin… Ja tietenkin kun laukut oli saatu hyvin hauduttua mutaan, ohjaajat huomasivat, etteivät muistaneet koko kohtausta ulkoa ja käsikirjoitukseen oli turvauduttava. Harmi vaan, että ainoat käsikirjoitukset olivat maan sisässä! Meni hetki, jos toinenkin käsikirjoitusten ”uloskaivamiseen”, ennen kuin päästiin taas jatkamaan.

Vielä samaan kertaan mahtui se, että olimme jättäneet tavaroitamme myös pyöriemme luokse: mukana oli myös yksi mustaksi maalattu vesiase. Meidän tuurilla pyöriemme ohi kulki vanhempi pariskunta, joka oli pelästynyt tavaroitamme hirveästi, ja kun tulimme paikalle oli meillä kova selittäminen, että olemme täällä tekemässä elokuvaa. He olivat aikoneet jo soittaa poliisit hakemaan pois osaksi vihreää vesiasetta, josta sojotti vaaleanpunainen kumiletku...



© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.