![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Syysilma
Etusivulle |
Syysilman roolihenkilöt
Vesa Siltanen (näyttelijänä Joonas Aho) Ikimuistoinen repliikki elokuvasta: "Vittu, mä Mika tapan sunt!" Vesa esiintyy elokuvassa eniten ja joutuukin kokemaan elokuvan aikana hyvin monenlaista. Aluksi Vesa on aivan tavallinen ja tunnollinen seitsemäsluokkalainen, mutta jengi, johon hän sattuman kautta päätyy, vie Vesan vaarallisille vesille. Elokuvan alkupuolella kokeilunhaluinen Vesa tapaa jääkiekko-ottelussa kiinnostavan tuntuisen tytön, mutta ei edes ehdi tutustua häneen ennen kuin "elokuvan paha" (Mika) tulee häiritsemään häntä. Myöhemmin Vesa tapaa tytön (Miia) uudelleen, ja he tutustuvat toisiinsa hyvin läheisesti. Miia sotkee Vesan suunnitelmat, ja Vesa aikoo jopa katkaista välinsä parhaan kaverinsa Aleksin kanssa, koska Miia epäsuorasti vaatii sitä. Kuitenkaan loppujen lopuksi Vesa ei pysty tekemään sitä. Vesa yrittää esittää rohkeata poikaa, mutta tosipaikan tullen hänenkin hermonsa pettävät. Paitsi silloin kerran, kun hän kohotti taskulamppunsa ylös ja löi... (elokuvasta selviää tarinan loppu...) Aleksi Aho (näyttelijänä Henri Tammenniemi)
Unohtumaton repliikki: "Vesa! Jätä nyt jo se Miia ja keskity tähän!" Aleksi on Vesan hyvä kaveri sitten päiväkotiaikojen. Hän ei ole läheskään niin kokeilunhaluinen kuin Vesa, ja ilman Vesaa hän ei kenties koskaan olisi joutunut vaaralliseen "huumeseikkailuun". Aleksi yrittää olla Vesan kaveri ja neuvoa häntä monessa asiassa, vaikka Vesa ei aina olekaan samaan mieltä siitä, mitä pitäisi tehdä. Vesan tavatessa Miian, ja hänen alkaessa olemaan Miian kanssaan, jää Aleksi väistämättä toiselle sijalle. Aleksi luulee jo yhdessä vaiheessa, että heidän pitkään kestänyt ystävyytensä on loppu. Onneksi Vesa rohkaisee itsensä ja... (elokuvasta selviää tarinan loppu...) Mika (näyttelijänä Esa Virtanen) Mika on vahingossa mennyt lupaamaan pomolleen (Ilkka Merilä), että auttaisi tätä suuren pommin kuljettamisessa Suomen kautta ulkomaille. Pomo pitää suunnitelmasta kiinni, joten Mikalla ei ole vaihtoehtoja... Mika on elokuvan "paha", vaikkei itse paljon pahaa teekään. Mika rakastaa Vesan ja Aleksin kiusaamista ja pientä varjostusta. Hän painostaa poikia, ja kun pojat jäävät Mikalle velkaa on hänellä aina hyvä syy painostaa vähän lisää... Mika ei tosin itse pidä työnteosta, vaan sysää hommat muille... paitsi kuullessaan, että Vesalla on tyttöystävä, jolloin hän päättää... (elokuvasta selviää tarinan loppu...) Miia (näyttelijänä Suvituuli Helin) Miialla ei ole osaa eikä arpaa Vesan ja Aleksin huumeseikkailuihin. Hän yrittää kovin valistaa Vesaa, ja usein käskeekin tämän pois Mikan jutuista. Miia pitää kovin Vesasta ja tämän rohkeudesta. Miia on lempeä eikä koskaan suutu Vesalle, vaikka Vesa ei aina toimikaan niin kuin Miia haluaisi. Vesan ja Miian suhde tiivistyy entisestään sen jälkeen, kun heidän kävellessään tien vierustaa tapahtuu jotain yllättävää... (elokuvasta selviää tarinan loppu...) Juha (näyttelijänä Arttu Salminen) Juha on Aleksin ja Vesan koulukaveri. Hän ei olisi koskaan halunnut Vesan ja Aleksin joutuvan samoihin piireihin, joissa hän liikkui, mukaan. Hän tiesi, ettei siitä hyvää seuraisi ja hän yrittikin auttaa poikia mahdollisuuksiensa mukaan. Mika ei pitänyt Juhan otteista poikien auttamiseksi - poliisit saivatkin kerran töitä... (elokuvasta selviää tarinan loppu...)
Jengiläiset (mm. Ilpo Leppä ja Tomi Niittumäki) Jengiläisiä eli Mikan "apupoikia" vilahtelee elokuvassa silloin tällöin ja rooleissa esiintyy useita eri henkilöitä. Jengiläiset tekevät kaikki ne likaiset työt, joita Mika ei halua tehdä itse. Mika pitää jengiläiset omassa porukassaan uhkailemalla heitä vanhoilla veloilla eivätkä jengiläiset uskalla vastustella, onhan Mika rahaakin heille luvannut... Jengiläiset, jotka esiintyivät aivan elokuvan alussa, olivat... (elokuvasta selviää tarinan loppu...) Lisäksi elokuvassa näyttelee lukuisia henkilöitä pienemmissä osissa: Timo Aunio (rooli: Ilkka Merilä, liigan pomo) |
||||
|
© Star Zone Productions 2003. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||