Ohjaaja Arimo Lepän kertomus 17.5.-18.5.2001 järjestetystä kuvausmatkasta, jolla toteutettiin yksi elokuvan 46 kohtauksesta. (Muita kohtauksia kuvattiin Turussa tammikuusta elokuuhun 2001.)

Pitkään oli mietitty, miten toteuttaisimme kohtauksen, joka tapahtuu keskellä yötä. Loppujen lopuksi päätimme, että kohtaus olisi helpointa toteuttaa jossain muualla kuin Turun pienissä metsissä. Tiesimme, että kohtauksen kuvaamiseen tulee kulumaan noin nelisen tuntia sekä metsän, jossa kuvaukset tapahtuisivat tulisi olla hyvin tuttu, jotta siellä pystyttäisiin liikkumaan hyvin myös pimeällä. Takana oli myös se, että me kaikki projektissa mukana olleet tutustuisimme paremmin toisiimme. Suunnittelimme, että tekisimme viikonloppuretken yhden ohjaajan mökille Paraisille, jossa kuvaisimme viikonlopun aikana metsä-kohtauksen sekä yhden hieman lyhyemmän kohtauksen. Mutta järjestelyt eivät tuntuneet olevan helppoja. Jopa sopivan ajankohdan löytäminen oli jo todella vaikeaa. Monien kompromissien kautta päädyimme toukokuun toiseksi viimeiseen viikonloppuun.

Perjantai-illalla saavuimme mökille ja aloitimme heti yökohtauksen järjestelyt. Suurimpana työnä meillä oli "Esko-nuken" rakentaminen, jota tarvitsimme yhteen ”stunt-ottoon” metsässä. Itse nuken rakentaminen ei ollut vaikeaa, mutta sen pystyttäminen siis seisomaan laittaminen oli luku sinänsä. Yön tunteina "Esko" selvisi hyvin sille annetusta tehtävästä: joutua "taskulamppu-iskun" uhriksi. Muutenkin yön kuvaukset menivät hyvin, vaikka kolmen aikaan yöllä kaikki olivat jo niin väsyneitä, ettei kuvauksista meinannut tulla mitään. Kun aamu alkoi sarastaa neljän aikaan, saimme kuvaukset loppuun ja vetäydyimme aloittamaan yöuniamme. Yö oli kylmä, ja vaatetuksemme oli melkeinpä samanlainen kuin talvella. Sen huomaa myös valmiista elokuvasta. Pimeässä kuvaaminen ei osoittautunut mitenkään helpoksi; mukana oli varmaan 10 taskulamppua, ja silti valoa oli joko liikaa, liian vähän tai sitten sitä oli väärässä paikassa. Valaistus oli suurin ongelmamme yöllä, mutta siitä selvittiin kohtalaisen hyvin. Mukana oli esimerkiksi punainen valo, joka laitettiin aina siinne, minne näyttelijän piti juosta, sillä pimeässä metsässä ei ollut todellakaan helppo liikkua, ainakaan niin kuin juonen kannalta piti. Valitettavasti tämä punainen valo näkyy myös valmiissa elokuvassa. Kameran valovoima saatiin riittämään kohtalaisesti, vaikka kuvassa onkin sinistä väreilyä aika paljon.

Uskomme, että kuvausmatka auttoi projektia huomattavasti, sillä sen jälkeen tunsimme toisemme taas vähän paremmin ja meidän oli varmaankin helpompi jatkaa projektia. Kaikkea muutakin ehti viikonlopun aikana tapahtua — taisi valmistua yksi käsikirjoitus uuteen TV-sarjaankin näyttelijöidemme toimesta. (Tosin sitä ei ole vielä TV:ssä nähty...)