|
Tiedote 1/2007, huhtikuu 2007
VUOSIKERTOMUS 2006
Star Zone Productions (jäljempänä SZ) toiminta vuonna 2006 oli
aktiivista. Vuosi 2006 oli myös taloudellisesti onnistunut.
SZ:n toiminta alkuvuodesta alkoi uuden yrityksen perustamistoimilla,
joihin SZ osallistui aktiivisesti. Mediatalo Liskon toiminta lähti
pyörimään hyvin ja se alkoi hyvin nopeasti toimia itsenäisesti. SZ teki
kuitenkin koko vuoden sen kanssa hyvää yhteistyötä.
Turun kaupungille SZ toteutti keväällä loppuun jo vuonna 2005 aloitetun
videokokoelman, joka koostui n. 10 lyhyestä 1 minuutin videoista. Nämä
tekstitettiin sekä suomeksi että englanniksi ja niistä tehtiin DVD-levy,
jonka grafiikkaan käytettiin Markku Mäkelän piirtämiä hahmoja.
Ensimmäistä kertaa SZ:n historiassa painatimme DVD-levystä lasimasterin.
Projekti siirrettiin Mediatalo Liskolle.
Poweraction.net -markkinointivideon toteuttaminen alkoi jo vuoden 2005
syksyllä ja se saatiin valmiiksi elokuussa 2006. Videon suurimmat
kuvaukset tehtiin alkukeväästä videoon valittujen näyttelijöiden, Indra
Hinkkasen ja Ante Pyyn kanssa. Editointi keskittyi loppukevääseen,
jolloin videon editointi saatiin valmiiksi ja Turun
Liikuntapalvelukeskus sen hyväksyi. Kesä kului Teosto- ja Gramexlupia
haettaessa. Elokuussa mainostoimisto toteutti videon kannet ja DVD-levyn
päällisen samalla teemalla kuin muunkin Poweraction.net
mainosmateriaalin. Videon kokonaiskesto on n. 5 minuuttia ja siitä
saatiin hyvää palautetta.
Turun Pursiseuran esittelyvideota toteutettiin koko vuosi hyvin
aktiivisesti. Kesän aikana kuvauksia tehtiin yli kaksikymmentä kertaa;
kuvaukset olivat usein mielenkiintoisia ja haastavia. Syksyllä
aloitettiin videon editointi. Materiaalia videota varten kertyi n. 25
tuntia. Videon toteutuksesta oltiin tiiviisti yhteydessä pursiseuraan
koko vuoden ajan. Vuosi 2006 oli seuran 100-vuotisjuhlavuosi, joten
taltioimme myös näitä juhlatapahtumia, joista tullaan koostamaan
erillinen juhlavideo vuoden 2007 aikana.
Yhteistyötä Filmi- ja videotuotanto Novo Art:n (Novotra Oy) kanssa on
jatkettu tiiviinä. Tosin yhteistyö on siirtynyt pitkälti Mediatalo
Liskon nimiin. Keväällä ja syksyllä kuvattiin TLKS:n toteuttama
Speksi-näytelmä, joista kevään Speksi toimitettiin tilaajille syksyllä.
Novo Artin kanssa toteutettiin myös muita yhteistuotantoja aktiivisesti.
Loppusyksystä SZ sai sovittua Mediakaista Oy:n kanssa elokuvan "Kell'
onni on" nettilevityssopimuksen.
Vuoden suurimpana tapahtumana oli kesän elokuvausleiri 11-14-vuotiaille
nuorille Taivassalon Tippsundin leirikeskuksessa 24.7.-29.7.2006.
Leirille osallistui 42 nuorta ja se onnistui todella hyvin, kiitoksia
saatiin paljon. Kevät ja alkukesä käytettiin tiiviisti leirin
valmisteluun, josta pääosin vastasi Leppä yhdessä Aunion kanssa.
Leirille rekrytoitiin leirikokiksi Valtteri Neva ja ohjaajiksi Veera
Moisio, Katariina Harteela ja Essi Jaakkola. Vastaavana ohjaajana toimi
Fanny Salonen. Leiristä järjestettiin syksyllä erillinen muisteluilta,
jossa katseltiin leirillä toteutettua tuotantoa ja leiristä tehty
leirivideo. Leirin järjestäminen vei kokonaisuudessaan aikaa lähes 6
kuukautta kaikkine valmisteluineen ja jälkitöineen.
SZ:n hallitus kokoontui useaan otteeseen vuoden aikana palavereihin.
Star Zone Productions
hallitus
(hyväksytty vuosikokouksessa 2007)
17.4.2007
|