![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Tiedotteet
Toiminta Etusivulle |
Tiedote 11/2001 Hyvät Star Zonen kannattajajäsenet, elokuvassa ”Syysilma” näytelleet ja projektista kiinnostuneet, Syksyllä 2000 aloitettu harraste-elokuvaprojekti ”Syysilma” on vihdoin valmistunut marraskuun alussa. Pitkän työn ja uurastuksen tuloksena saimme aikaan 1h 30min pitkän harraste-elokuvan. Mukana oli yhteensä yli 40 näyttelijää sekä lukuisia yhteistyötahoja, esimerkiksi turkulaisia yrityksiä mm. Turun Poliisilaitos, Ilmailulaitos, Finnkino, Hesburger ja Yleisradio. Projektin toteutus onnistui Star Zonen kannalta yli odotusten ja olemme tyytyväisiä ehkäpä suurimpaan turkulaisten nuorten toteuttamaan elokuvaprojektiin. Kohtauksia elokuvassa on 46, joita on kuvattu eripuolilla Turkua keväästä alkusyksyyn 2001. Tämän jälkeen projektia on editoitu tietokoneella noin kolmen kuukauden ajan. Projektin kunniaksi järjestämme elokuvallemme ensi-illan, jossa elokuva tullaan näyttämään ensimmäistä kertaa valkokankaalta. ”Syysilma” saa ensi-iltansa 19. marraskuuta 2001, kello 18 Förituvalla, osoitteessa Sairashuoneenkatu 1. (Sijaitsee Aurajoen ja Poliisilaitoksen välissä: Linnankadun ja Sairashuoneenkadun risteyksessä.) Toivotamme teidät, ystävänne ja kaverinne lämpimästi tervetulleiksi tähän tilaisuuteen, johon on luonnollisesti vapaapääsy. Tilaisuudessa on myös kahvi/mehutarjoilu. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua elokuvaamme. Tilaisuudessa tullaan myös luovuttamaan/myymään elokuvastamme tavallisia VHS-kopioita. Elokuvassa näytelleet tulevat saamaan postitse (siihen osoitteeseen, joka on Star Zone:lle annettu) lähiaikoina vielä erillisen kutsun tilaisuuteen. Kopiointi ja kasettikulujen peittämiseksi elokuvan hinta on 75mk. (Joillekin postitetuista kutsuista käy myös ilmi omakustannushinta 37mk.) Tosin elokuvan voi tietenkin hankkia Star Zone:lta myös jälkikäteen. Tämän lisäksi elokuvan toteutuksesta on koottu pieni kirjanen: ”Syysilma — kulissien takana”. Tähän kirjaseen on koottu tarinat muistiin painuvimmista kuvausmatkoista elokuvan editoinnin saloihin; mukana on kaikki tarpeellinen tieto elokuvan toteutuksesta, sekä paljon ylimääräistä, esimerkiksi osa elokuvan jatkuvuusvirheistä sekä piilovitseistä. Suuremmassa versiossa teosta on myös elokuvan täysin uudistettu käsikirjoitus. Tämän ainutlaatuisen teoksen elokuvasta voi hankkia myöskin ensi-illasta. (Hinta 40mk, ilman käsikirjoitusta 30mk). Teetämme kirjasia sekä elokuvia ainoastaan rajoitetun määrän ja ne julkaistaan ensi-illassa. Toistaiseksi näyttää siltä, että elokuva tullaan näyttämään valkokankaalta ainoastaan ensi-illassa. Kaikkiin tiedusteluihin ensi-illasta sekä yleisesti elokuvaprojektista vastaa Arimo Leppä joko puhelimitse 050-305 1993 tai sähköpostilla: starzonefinland@hotmail.com . Tämän suuren fiktioprojektin jälkeen Star Zone keskittyy taas toteuttamaan dokumentteja, ainakin vähäksi aikaa. Tekeillä on yksi suuri projekti, joka valmistuu maaliskuussa 2002. Tämän jälkeen uskomme, että Star Zone aloittaa suunnittelemaan jo uutta fiktioprojektia. Toimintamme tulee kehittymään nopeasti eteenpäin ja pyrimme kokoajan luomaan yhä uusia kontakteja eri yhteistyötahoihin. Parhaiten pysyt mukana Star Zonen toimissa, kun otat meihin yhteyttä tai liityt kuukausittaiselle e-mail –postituslistalle (ellet ole jo mukana…). Elokuvaprojekti ”Syysilman” toteuttaminen vei vuoden verran aikaa, mutta tuloksiin olemme tyytyväisiä, ja uskommekin videotuotannon jatkuvan edelleen. Toivomme, että meidän yhteistyömme myös teidän kaikkien kanssa tulisi jatkumaan. Elokuvaksellista loppuvuotta, Star Zone Productions |
||||
|
© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||