Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle
Tiedote 11/2002


Tämän vuoden toimintamme kannalta tärkein päivä oli ehdottomasti torstai 14.11., jolloin elokuvamme "Kell' onni on" sai ensi-iltansa Turussa. Vanhassa elokuvateatteri Dominossa järjestetty tilaisuus keräsi paikalle yli 350 vierasta juhlistamaan tilaisuuttamme.

Lähes puolitoistavuotinen projektimme "Luoto", josta siis valmistui 51-minuuttinen nuorisoelokuva "Kell' onni on", on valmistunut, ja elokuva on julkaistu. Myös tiedotusvälineet huomioivat tapahtumamme ja elokuvastamme oli juttua niin paikallisradioissa kuin -lehdissäkin. Elokuvaa on myyty parissa päivässä lähes puolen sataa VHS-kopiota, ja Internetsivuillamme kävijöitä on ollut runsaasti. Nyt olemme myös päivittäneet Internetsivujamme huomattavasti: Star Zonen sivujen ulkoasu on uudistunut kokonaan, ja projektin sivuille päivitettiin paljon uutta tietoa ja kuvia, jopa elokuvan traileri on ladattavissa sivuiltamme.

Suuri projektimme on nyt takanapäin, ja toimintamme fiktiivisellä alalla ainakin toistaiseksi hiipuu. Nyt toivomme saavamme juuri valmistuneesta elokuvastamme palautetta, jonka avulla voimme kehitellä seuraavia ideoitamme parempaan suuntaan. Muutenkin toiminnassamme on nyt ennustettavissa noin puolen vuoden hiljaisempi jakso, jonka jälkeen toivomme toimintamme palautuvan hyvinkin aktiiviseksi, ehkäpä uuden projektin merkeissä. 

Tosin dokumenttipuolella tällä hetkellä tilauksia on parikin kappaletta. Toivomme nyt myös ideoita toimintaamme sekä elokuvamme levittämiseen (elokuvan voi tilata myös suoraan Internetsivuiltamme).

HUOMIOIKAA, että muutamme käytäntöä näiden tiedotteiden lähettämisestä sähköpostilla: jos haluat jatkossakin saada tiedotteemme sähköpostitse, käy sivuillamme jättämässä meille sähköpostiosoitteesi osoitteessa: http://www.starzonefinland.net/tiedotteet.html  . Näin voimme poistaa lähetyslistalta kaikki vanhat osoitteet. Eli seuraava tiedote tulee vain sähköpostiosoitteensa jättäneille. Tiedotteet julkaistaan nykyään myös kotisivuillamme.

Projekti "Luodon" jäädessä muistoihin ja pari dokumenttiprojektia tiedossa me vetäydymme odottamaan jo joulua.


Star Zone Productions
Hallitus


© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.