Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle

Tiedote 2/2002

Hyvät kannattajajäsenet,

Helmikuu on jo pitkällä ja Star Zonen toiminnassa on tapahtunut taas paljon. Yritämme päivittää nettisivujamme niin usein, että sieltä voi toimintaamme myös seurata. Viime viikolla nettisivumme saivatkin uuden ilmeen, ja vielä on uudistuksia kevään aikana luvassa. Uskomme, että internetin käyttö Star Zone:ssa tulee kasvamaan tulevaisuudessa huomattavasti. Tarkoituksenamme on laittaa kevään aikana myös tuotantoamme netistä ladattavaksi, jolloin kuka tahansa voi tutustua videoihimme.

Uusi fiktioprojektimme on käynnistynyt sekin hienosti. Projektistamme aiomme julkaista lisätietoa netissä 1.3. klo 18, jolloin myös Te kannattajajäsenet voitte tutustua projektiimme tarkemmin. Uusi elokuva sai nimen ”Kell’ onni on” kuun puolessa välissä. Projektia varten on koekuvattu noin 10 nuorta, mutta kaikkia rooleja ei ole vielä jaettu. Elokuvan toteutustiimi on jo saatu koottua. Siihen kuuluu 6 nuorta, joista kolme tulee Star Zone hallituksen ulkopuolelta. Jatkamme näyttelijöiden etsintää sekä projektin suunnittelua innolla ja uskomme, että kuukauden kuluttua meillä tiedossa uuden elokuvan näyttelijät. Projektista kerromme lisää Teille kevään mittaan, itse kuvauksethan on suunniteltu ensi kesäksi.

Dokumentti-puolella Star Zone sai tilauksen taltioida Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion vanhojentanssit torstaina 14.2. ja tästä tilaisuudesta tullaan koostamaan video seuraavan kuukauden sisällä. Tätä videota on tarkoitus markkinoida kaikille koulun 2. vuosiluokan oppilaille. Myös joulukuussa saman koulun puurojuhlasta tehty ytimekäs koostevideo myi koululla hyvin. Tällä hetkellä jatkamme Turun NMKY:stä tehtävän esittelyvideon tekemistä ja aloitamme videon editoimisen.

Vaikkakaan tällä hetkellä emme ole tekemässä mitään suurta, valmistaudumme huolella ensi kesän uuden elokuvan toteutukseen ja sitä varten Star Zone:ssa tehdään monenlaisia järjestelyjä sekä hankintoja kevään aikana. Ohessa kuitenkin teemme loppuun ainakin tällä hetkellä työn alla olevat kaksi dokumenttiprojektia. Olemme myös yhä enenevissä määrin alkaneet käyttämään nimeä ”Star Zone Productions”, jolloin nimi kuvaa paremmin työskentelyämme videoiden alalla. Kuitenkin yhä useampi nuori on taas saanut tutustua toimintaamme ja vielä vahvistamattomien tietojen mukaan elokuvalle ”Syysilma” tullaan saamaan lisää julkisuutta kuluvan kevään aikana.

Mukavaa kevään odotusta,

Star Zone Productions
Hallitus


© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.