Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle
Tiedote 2/2004
 


Helmikuussa projekti Otava eteni aikataulussaan ja sai hyvää julkisuutta alueen medioissa. Varsinkin Turun Sanomien lähes sivun kokoinen juttu oli projektille mukavaa mainosta. Mukaan saatiin lisää yhteistyökumppaneita (mm. Securitas, Posti), joten tällä hetkellä projekti edistyy oikein hyvin. Kohtauksien toteutukseen on ottanut osaa jo avustajiakin (=statisteja).

Helmikuussa taltioimme kahdet vanhojentanssit yhteistyössä Video- ja filmituotanto Novo Art:in kanssa, jonka kanssa muutoinkin yhteistyömme on syventynyt. Kopioita Steiner-koulun ja Juhana Herttuan lukion vanhojentansseista aletaan myydä kuun vaihteessa ja tietenkin myös DVD:llä.

Vanhan, vuonna 1946 kuvatun, filmin siirto DVD:lle osoittautui paljon uskottua hankalammaksi, mutta Pertti Kansan avustuksella työ saatiin tehtyä. Kopiot luovutetaan TuNMKY:lle maaliskuun alussa, jolloin myös toimitamme TuNMKY:lle esittelynvideon pienissä nettiin tarkoitetuissa osissa.

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun 100-vuotisjuhlavideon ensimmäisen versio valmistui ja se luovutettiin tuottajalle tarkistettavaksi ja selostuksen tekemistä varten. Video saadaan toivottavasti valmiiksi maaliskuun aikana, sillä kysyntää videolle on jo nyt ilmennyt. Alun perin videon oli tarkoitus valmistua jo tammikuussa, mutta monista eri syistä jälkityöstö on aikataulusta myöhässä.

Star Zonen "toimistolla" on tehty paljon töitä projekti Otavan käytännönasioiden kanssa unohtamatta tietenkään muuta toimintaa. Tietokoneessamme ilmennyt ongelma emolevyssä on saatu paikannettua ja korjattua. Maaliskuussa on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä Novo Art:in kanssa Turun Lääketieteenkandidaattiseuran Speksi-näytelmän taltiointi Turussa. Star Zone Productionsin vuosikokous pidetään lauantaina 20.3. klo 12-16 Förituvalla, osoitteessa Sairashuoneenkatu 1, 20100 Turku. (kokouksen ajankohta vaihtunut - SZ 7.3.) Kokous on avoin kaikille, äänioikeus on jäsenillä ja kannattajajäsenillä. Esityslista on saatavilla sähköpostitse. Tervetuloa!


Star Zone Productions
hallitus

27.2.2004

Paluu tiedotteet-sivulle


© Star Zone Productions 2003. Kaikki oikeudet pidätetään.