![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Tiedotteet
Toiminta Etusivulle |
Tiedote 4/2004 Elokuvaprojekti Otava on edelleen Star Zone suurin käynnissä
oleva projekti. Sen toteutukseen käytetään runsaasti aikaa. Kuvauksia
tehtiin taas noin 40 tuntia huhtikuun aikana. Toukokuun aikana elokuvan
melkein kaikki kohtaukset on tarkoitus saada kuvatuksi, muutama jää
sitten kesäkuun alkuun. Tämä tarkoittaa sitä, että projekti on edennyt
edelleen suunnilleen suunnitelmien mukaan. Tuottajat ovat olleet myös
erittäin tyytyväisiä kuvattuun materiaaliin. Nyt jäljellä on vielä
loppurutistus kuvauksien osalta. Sitten projekti siirtyykin taas
"toimisto-puolelle". Elokuvan editoinnin valmistelu aloitetaan heti
kuvauksien päätyttyä, jolloin myös julkaisemme lisätietoa elokuvan
valmistumisaikataulusta sekä julkaisemme raportin kuvausosuudesta.
Ulkokuvauksemme ovat herättäneet paljon mielenkiintoa ja olemme myös
pyrkineet hyödyntämään kiinnostusta. Kuvauksissamme on ollut ainakin
yksi "tiedottaja", joka on mm. jakanut esitteitä projektista. Varsinkin
näyttävät liikenteenohjaamiset vilkasliikenteisilläkin kaduilla
herättivät paljon mielenkiintoa kuvauksiamme kohtaan. Elokuvan
editointia varten Star Zone hankki itselleen uuden 21" TV:n.
|
||||
|
© Star Zone Productions 2003. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||