Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle

Tiedote 5/2001

Hyvät Star Zonen kannattajajäsenet,

Nyt on jo toukokuukin edennyt pitkälle ja me Star Zone:ssa emme ole edenneet projekteissamme juuri lainkaan sitten viime tiedotteen. Nyt meillä on myös koulussa niin paljon tekemistä, ettei videoprojekteihin ole jäänyt kovinkaan paljon aikaa. Kaikki projektit ovat edenneet silti vähän. Eniten olemme päässeet eteenpäin TSYK:n Lukion esittelyvideoprojektissa, jossa viimeiset kuvat saadaan otettua vielä tällä viikolla.

MLL:n tukioppilasleiri videosta saatiin valmiiksi 3.5.2001 ensimmäinen versio, joka pituus oli 22 min. video näytettiin silloin kaikille leirillä mukana olleille ohjaajille. Täydellisen version editointi on vielä pahasti kesken. Toivomme, että kesäkuussa pääsemme vauhdilla taas eteenpäin projekteissamme ja saisimme ainakin melkein kaikki valmiiksi ennen heinäkuuta, jolloin Star Zone lähtee kesälomille. Elokuvassammekaan emme ole edenneet paljoa, mutta nyt olemme menossa 18.5.-20.5.2001 Syysilmaan liittyvälle kuvausmatkalle/leirille, Paraisille. Tarkoituksenamme on kuvata kaksi erillistä kohtausta luonnonkauniissa saaristossa ja tietenkin käydä projektiamme läpi oppiaksemme siitä taas paljon uutta. Leirin järjestelyihin on käytetty paljon aikaa ja toivomme, että se on ollut sen arvoista. Kiitokset Teille kaikille, ketkä ovat auttaneet meitä tämän kuvausmatkan järjestelyissä.

Uusina yhteistyö kumppaneina elokuvassamme voisimme mainita mm. Turun Poliisin, joka on luvannut avustaan meitä projektimme vauhdikkaiden kohtauksien toteutuksessa.

Todella hyvää ja iloista alkukesää Teille kaikille,

Star Zone
Hallitus

© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.