|
Tiedote 5/2003
Huhtikuun loppupuolella julkaistu uusi fiktioprojekti sai huomattavasti suuremman suosion kuin osasimme odottaa: ilmoittautujia on jo tällä hetkellä reilusti yli 100! Koekuvaukset tullaan järjestämään kesäkuun lopulla. Tällöin hakijoista valitaan noin 15 henkilön tiimi toteuttamaan uutta elokuvaa; pyrimme kuitenkin löytämään mahdollisimman monelle hakijalle töitä tiimin ulkopuolelta. Ilmoittautumisaika päättyy 15.6.
Toukokuun puolivälissä Star Zone kävi ottamassa valokuvia Turun koululaitokselle Aurajoki-rannassa järjestetystä koululaistapahtumasta sekä siinä samassa otimme uutiskuvan myös Kaupunkilehti Turkulaiseen.
Dokumenttipuolella toukokuussa valmistui kolme lyhyttä dokumenttivideota, kaikki tosin samasta tapahtumasta: Day of Dance 2003, joka järjestettiin Turun Ruissalossa 15.5. Tapahtumasta toteutetut alle minuutin mittaiset videot laitettiin Turun Liikuntaviraston Internet-sivuille. Oletettavaa on, että näitä videoita katsotaan eripuolilla Eurooppaa vastaavien tapahtumien yhteydessä. Nämä videot ovat siten jo toinen kerta kun videoidemme kohdeyleisö on maamme rajojen ulkopuolella. Videot pakattiin mpeg1-muotoon, joka sekin oli meille uutta. Näistä videoista ei myöskään tehty lainkaan analogista versiota. Kun Star Zone perustettiin 1998, kaikki videot ja tuotanto oli täysin analogista; nyt 5 vuotta myöhemmin levitysformaattikin on jo digitaalinen!
Olemme tehneet myös suuren sopimuksen uuden dokumenttiprojektin toteuttamisesta. Ensimmäiset kuvaukset ovat jo nyt toukokuun lopulla ja videon valmistumisajankohdaksi on arvioitu tammikuu 2004. Tästä projektista tiedotamme lisää syksyllä.
Lisäksi on varmistunut, että Star Zone Productions on mukana toteuttamassa kesällä järjestettävää elokuvausleiriä 11-15-vuotiaille nuorille. Leirin pääjärjestäjänä toimii Turun Elokuvaajat ry. ja se pidetään heinäkuun alussa Taivassalon Tippsundissa. Lisätietoa leiristä saa ottamalla meihin yhteyttä.
Star Zone Productions
hallitus
|