Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle
Tiedote 6-7/2003

 

Kesä on mennyt pitkälti uuden fiktioprojekti Otavan koekuvauksien ja esituotannon kanssa. Tavallisuudesta poiketen töitä on tehty myös heinäkuussa, siksi tässä tiedotteessa on kahden kuukauden asiat.

Elokuvaprojekti Otavaan ilmoittautui lähes 150 hakijaa, heistä noin puolet on koekuvattu. Koekuvaukset jatkuvat vielä heinäkuun lopussa ja elokuun alussa, jolloin myös järjestetään toinen kierros pääosaehdokkaiden kesken. Tulokset on tarkoitus julkaista syyskuun loppuun mennessä. Jo tämä koekuvausprosessi on suuruudeltaan jotain sellaista, mitä emme ole koskaan aikaisemmin tehneet. Kaikesta huolimatta suunnittelemamme käytäntö on toiminut hyvin. Projektista järjestetyt info-tilaisuudet keräsivät myös kiitettävästi väkeä ja saimme levitettyä Star Zone -tietoutta monelle uudelle nuorelle. Projektin esituotanto on muitakin osin käynnissä, mutta uusien laskelmien jälkeen hallitus on joutunut myöntämään, että vuosikokouksessa päätetty aikataulu on liian tiukka; suunnitelmia asian korjaamiseksi tehdään parhaillaan. Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus myönsi projektille apurahan toukokuussa.

(tästä on poistettu tietoa)

Tulemme toteuttamaan syksyn aikana myös suuren dokumenttiprojektin: Turun Suomalaisen Yhteiskoulun kannatusyhdistys on pyytänyt Star Zonea taltioimaan koulun 100-vuotisjuhlan lokakuun alussa. Tuotettava video ei tule olemaan pelkkä taltiointi, vaan siitä tullaan tekemään historiikinomainen katselmus koulun historiaan. Videon on tarkoitus valmistua vuoden 2004 alussa.

Projektien lisäksi kesällä on kulunut paljon aikaa myös tavalliseen toimistotyöhön; kasvava toiminta on nimittäin ruvennut vaatimaan yhä enemmän paperityötä ja muuta järjestelyä. Lisäksi Star Zonen järjesti yhteistyössä Turun Elokuvaajat ry:n kanssa heinäkuun alussa hyvin onnistuneen elokuvausleirin 11-15 -vuotiaille nuorille. Leirillä toteutettiin muiden videoprojektin ohella lyhytelokuvaa "Sotilaan perintö". Elokuva saa ensi-iltansa leirimuisteluillan yhteydessä Turussa lokakuussa. Myös elokuvamme "Kell' onni on" kuului leirin ohjelmaan.

Star Zonen toimintaan tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa myös se, että Star Zonen aktiivijäsenet (eli perustajajäsenet) ovat kaikki saaneet opiskelupaikan yliopistosta, ja yksi jäsenistämme muuttaa tämän takia pääkaupunkiseudulle. Opiskelun vaikutusta Star Zonen toimintaa ei vielä osata arvioida, mutta pyrimme ylläpitämään aktiivista toimintaamme ja kehittämään sitä edelleen.

 

Star Zone Productions
hallitus

Paluu tiedotteet-sivulle


© Star Zone Productions 2003. Kaikki oikeudet pidätetään.