Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tiedotteet
Toiminta
Etusivulle
Tiedote 6/2004

Kesäkuussa toimintamme on lähes täyspäiväisesti keskittynyt projekti Otavan kuvauksien jälkiselvittelyyn positiivisessa mielessä ja elokuvan editoinnin aloittamiseen. Materiaalia on tarkisteltu sekä katseltu ja edelleen siihen ollaan oltu oikein tyytyväisiä. Samalla editointia on suunniteltu yhä tarkemmin ja editoinnin ensimmäinen vaihe on saatu jo päätökseenkin: kaikki tarvittava materiaali on siirretty tietokoneelle Nuorisokeskus Palatsista lainassa olleella nauhurilla. Näin siis jo leffan leikkaaminenkin on aloitettu. Myös Näin tehtiin-videoiden suunnittelua on päästy aloittamaan. Tästä lähtien jälkityöstö onkin pitkään sitten tarkkaa tietokonetyöskentelyä, tosin musiikinteko tuo jälkityöstöön mukavaa vaihtelua. Samalla alustavia suunnitelmia leffan markkinoinnista on tarkennettu ja lisäideoita on pohdittu yhdessä koko toteutustiimin kanssa. Edelleen valmistumisaikataulu näyttää pitävän paikkansa: vuoden 2005 kesä. Syksyn 2004 aikana näkyvin harppaus projektissa tulee luultavasti olemaan täysin uusittu nettisivusto ja luultavasti myös oma domain leffalle. Uuden sivuston kanssa työskennellään parhaillaan, mutta sen julkaisemiseen voi kulua aikaa. Osaksi tämän takia vanhan sivuston päivitys mm. kuvien osalta on täysin jäljessä, mutta voimavarat on nyt keskitetty uuden tekemiseen. Samalla julkaistaan siis myös elokuvan nimi. Elokuvan markkinoinnin yksi pääväylistä tulee olemaan juuri Internet.

Kesäkuun puolessa välissä järjestimme elokuvaan toteuttaneelle tiimille yhteisen päättäjäismatkan saaristossa sijainneelle mökille, jossa mm. katselimme yhdessä elokuvan materiaalia ja suunnittelimme projektin jatkoa. Tiimi tulee koko jälkituotannon aikanakin kokoontumaan säännöllisesti monien erilaisten asioiden parissa.

Otavaa viedään eteenpäin tasaiseen tahtiin, kuitenkin projektin suuruudesta johtuen resursseja Star Zonen muuhun toimintaan jää hyvin vähän. Ainakin syksyn ajan Star Zonen asioiden parissa työskentelee vain yksi henkilö, joten loppuvuosi tulee olemaan ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan toiminnassa hyvin hiljaista aikaa, emmekä ota vastaan mitään suuria projekteja. Uuden elokuvan markkinointi herättää toiminnan eloon sitten vuoden 2005 puolella. Heinäkuun Star Zone on perinteisesti lomalla. Kuitenkin tässä kesän ja syksyn aikana osallistumme Novo Art:in yhteistuotantoihin ja tarkoituksena on kuvata ainakin muutamat häät.

Tämä tiedote oli monivuotisen perinteen viimeinen. Tästä lähtien julkaisemme tiedotteita vain silloin, kun siihen on tarvetta. Ts. enää tiedotteita ei julkaista kuukausittain. Tämä uusi toimintalinja perustuu vuosikokouksen päätökseen ja on voimassa toistaiseksi. Emme vielä osaa sanoa kuinka usein käytännössä tiedotteita tullaan julkaisemaan, mutta pidämme edelleen kiinni siitä periaatteesta, että toimintamme on kaikilta osin julkista ja että sitä pitää olla helppo seurata. Sivustollamme kerrotaan aina uusimmista asioista, joita Star Zonessa tapahtuu.


Oikein hyvää ja rentouttavaa kesää!

Star Zone Productions
hallitus

1.7.2004


Postituslistalla oleville tiedoksi: säilytämme postituslistan ja lähetämme julkaistavat tiedotteet teille edelleen sähköpostilla, muutos tulee siis ainoastaan siihen, että tiedotteita ei ilmesty joka kuukausi. Voit poistua listalta lähettämällä postia osoitteeseen: poislistalta@starzonefinland.net

Paluu tiedotteet-sivulle


© Star Zone Productions 2003. Kaikki oikeudet pidätetään.