![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Tiedotteet
Toiminta Etusivulle |
Tiedote 8/2002 Hyvät kannattajajäsenet, Elokuun aikana on Star Zone:ssa tapahtunut paljon: pari suurta asiaa on saatu toteutettua, ja voimme olla ylpeitä saavutuksistamme. Yli vuoden mittainen projekti Turun NMKY:lle on vihdoin valmistunut: Saimme aikaan yhdistyksestä nykyaikaisen esittelyvideon (23 min), joka esittelee yli 2000-jäsenisen yhdistyksen päätoiminta-alueet kiinnostavasti. Materiaalia videoon kuvattiin vuoden verran lukuisista yhdistyksen tapahtumista, jonka jälkeen video editoitiin ja höystettiin tietokoneanimaatioilla. Tämä projekti on ollut tähänastisista dokumenttiprojekteistamme haastavin, mutta samalla hyvin mielenkiintoinen. Yhdistyksessä videoon oltiin hyvin tyytyväisiä. Videon ehkä näkyvimmästä käyttötarkoituksesta kerromme lisää vuoden vaihteessa, mutta sitä ennen videota tullaan käyttämään aktiivisen yhdistystoiminnan esittelyyn. Fiktioprojektimme ”Luodon” kuvausmatka toteutettiin aikaisempien suunnitelmien mukaan elokuun alussa. Kuvausmatka oli kaiken kaikkiaan mahtavasti onnistunut: tiimimme, johon kuului yli 10 nuorta, sai toteutettua kaikki elokuvan kohtaukset aikataulussa. Vaikka 10-päivän kuvausmatka autiolla saarella olikin tiivistä kuvaamista aamusta yöhön, jäi väliin kuitenkin myös vapaa-aikaa. Ehkä suurin ponnistus uuden elokuvamme toteuttamisessa on nyt onnistuneesti takanapäin. Nyt projekti siirtyy editointivaiheeseen ja sen odotetaan valmistuvan tämän vuoden marraskuussa. Projektin edistymistä sekä kuvia kuvausmatkalta kannattaa vilkaista internetistä: http://www.starzonefinland.net/kell-onni-on Elokuun aikana saimme myös valmiiksi mittavan tilauksen vanhojen kaitafilmien siirtämisestä tavalliselle VHS-kasetille. Mutta tästä eteenpäin toimintamme painopiste siirtyy oman elokuvamme editoimiseen ja oheismateriaalin tuottamiseen sekä myöhemmin niiden markkinoimiseen. Tosin tulevan syksyyn ohjelmaamme mahtuu lisäksi mukaan mm. elokuvausoppitunteja 9-luokkalaisille. Mukavaa alkusyksyä kaikille. Star Zone Productions |
||||
|
© Star Zone Productions 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||