![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Tuotanto
Etusivulle |
Tuotanto 2001
Vuonna 2001 Star Zonen toiminta otti suuren askeleen - harppauksen digitaalisen editoinnin pariin. Tähän asti olimme tehneet lähes kaiken editoinnin analogisesti, ja pienen opetteluvaiheen jälkeen saatoimme mainostaa tuotantoamme täysin digitaaliseksi. Sitähän se olikin, sillä kuvaukset tehtiin hinta-laatusuhteeltaan erinomaisella Sonyn D8-kameralla ja editointi sekä kannet tietokoneella. Vuosi 2001 oli myös vilkkain vuosi Star Zonen tähänastisessa toiminnassa, ja ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen kuvasimme jotain fiktiivistä. Fiktion pariin siirtyessämme saattoivat jotkut epäillä meidän haukanneen hieman liian suuren palan elokuvamme "Syysilman" (kesto 1h30min) kanssa, mutta epäilyt osoittautuivat turhiksi. Elokuva valmistui ja sai loistavan vastaanoton - niin yleisön kuin tiedotusvälineittenkin osalta. Vuosi 2001 jäi taakse vuotena, jolloin Star Zonen maine levisi ja olemmekin laskeneet, että jopa 2000 ihmistä on tutustunut toimintaamme (poislukien tiedotusvälineitten yleisön). Kyseinen vuosi oli myös vuosi, jolloin toimintamme laajeni nykyisiin puitteisiinsa ja otti suuria harppauksia monella osa-alueella - pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta valtavia Star Zonelle. Vuoden 2001 tuotantoa: |
||||
|
© Star Zone Productions 2001-2007. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||