Tervetuloa Star Zone Productionsin www-sivuille
Tuotanto
Etusivulle

Tuotanto 2003


Elokuvaprojekti Otava oli vuoden suurimpia projekteja. Projekti julkaistiin 27.4. ja sen koekuvausprosessi toteutettiin kesän aikana. Syksy ja alku talvi käytettiin elokuvan kuvauksien suunnitteluun ja harjoitteluun. Joulukuussa toteutettiin yksi elokuvan kohtauksista harjoituskuvauksena. Projekti jatkuu vuonna 2004, jolloin on vuorossa varsinaiset kuvaukset ja jälkityöstö.

Vuoteen mahtui fiktioprojektin lisäksi myös perinteisiä dokumenttiprojekteja. Yhteensä vuonna 2003 valmistui 16 erilaista videota. Lisäksi ottamamme valokuva oli kaupunkilehti Turkulaisessa uutiskuvana. Dokumenttiprojekteista ehdottomasti suurin oli Turun Suomalaisen Yhteiskoulun massiivisten 100-vuotisjuhlien taltiointi lokakuun alussa. Juhlatapahtumia oli kymmeniä ja materiaalia niistä kertyi lähes 18 tuntia, erilaisia puheita nauhalla on tunteja. Varsinainen juhlavideo tapahtumasta valmistuu vuoden 2004 puolella.

Star Zone Productions kehitti itseään myös hallinnon puolella ja muitakin sisäisiä toimintoja järkeistettiin ja muutettiin. Kaiken kaikkiaan vuosi oli kehityksen aikaa ja saavutetut tulokset olivat hyviä.

Vuoden 2003 tuotantoa:

- Lasten liikunnan ihmemaa -tapahtuman esittelyvideo (Dokumentti)
- TuNMKY:n koripallon 1.divisioonan kotiotteluiden taltiointi (7 peliä, keväällä 2003)
- Day of Dance-tapahtuman esittelyvideot (3 erilaista versiota)
- Projekti Luoto 1 vuotta - juhlavideo
- Turun NMKY:n 110-vuotisjuhlavideo (taltiointi)
- Lasten liikunnan ihmemaa -esittelyvideon toinen versio (lyhempi)
- Lasten liikunnan ihmemaa -esittelyvideon Internetversio
- Turun Suomalaisen Yhteiskoulun juhlanäytelmän taltiointi (lisätietoa)


© Star Zone Productions 2003-2007. Kaikki oikeudet pidätetään.