![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Uutiset
Etusivulle |
Star Zonen vanhempia uutisia Tästä voit lukea uudempia uutisia. 31.5.2005 Turun Pursiseuran markkinointivideon kuvaukset käynnistyivät Viikonlopun aikana käynnistyivät Turun Pursiseuran markkinointivideon kuvaukset Turussa. Koko kevään huolellisen suunnittelun ja monien palaverien tuloksena on saatu aikaan mielenkiintoinen käsikirjoitus jota tullaan kuvaamaan tämän kesän lisäksi myös ensi kesänä. Ensimmäiset kuvaukset tehtiin lauantaina tuulisella Airistolla, jossa pienveneen avulla kuvasimme purjehdusta. Videoon tulee perinteisen dokumentaarisen kerronnan lisäksi fiktiivinen juoni, joten videoon tullaan kesän aikana etsimään myös näyttelijöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että alamme käydä läpi kaikkia hakemuksia tietokannoistamme ja mahdollisesti luvassa on koekuvauksia kesän aikana. 11.5.2005 Toteutamme Turun Puolalan koulusta 50-vuotisvideon Toteutamme kesän aikana Puolalan koululle Turussa heidän syksyllä järjestettävää 50-vuotisjuhlaa varten koulun historiasta kertovan videon. Video tulee olemaan noin 10-minuttinen katsaus koulun kehitykseen ja nykyhetkeen. Vaikka kyseessä on historiallinen dokumentti, siitä pyritään tekemään niin tiivis ja mielenkiintoinen, että yläasteikäinenkin nuori siitä innostuu. Video tulee perustumaan hyvin pitkälti jo olemassa olevaan materiaaliin, eli vanhoihin taltiointeihin, joita samalla siirretään digitaaliseksi, eli nykyaikaan. 8.5.2005 Star Zonen vuosikokous su 5.6. Star Zone Productions pitää vuosikokouksensa (2005) sunnuntaina 5.6.2005 klo 11 alkaen Förituvalla osoitteessa Sairashuoneenkatu 1, 20100 Turku. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi elokuvaprojekti Otavan julkaisua. Kokoukseen kaikki ovat tervetulleita. Toukokuussa Star Zone on jo osallistunut häiden taltiointeihin ja lähiaikoina on luvassa muitakin tilauksesta tehtäviä taltiointeja. Pienemmistä tilausprojekteista, joita teemme erilaisten yhteistyösopimusten perusteella, emme sen enempää raportoi sivustollamme. Kuitenkin pyrimme mainitsemaan niistä ainakin yleisellä tasolla ja kaikista vähänkin tavallisuudesta poikkeavista tai muuten vähänkään merkittävistä projekteista informoimme aina. Lisäksi kaikista Star Zonen täysin omista projekteista tiedotamme heti, kun niistä tiedämme. Vuosikokouksessa käsitellään kaikki tuotannot. 4.4.2005 Vuoden ensimmäiset videot valmistuivat Tämän vuoden ensimmäiset videot ovat valmistuneet. Kevään aikana olemme siirtäneet vanhoja kaitafilmejä nykyaikaan, eli DVD:lle; näin niiden käyttöaika pitenee ja niiden katsominen helpottuu huomattavasti. Filmejä siirrettiin yli 50 kpl muutaman eri tilauksen yhteydessä. Kevään aikana olemme lisäksi osallistuneet muutamien eri tapahtumien taltiointeihin. Mm. maaliskuun 12. päivä kuvasimme Turun Linna-teatterissa TLKS:n tuottaman näytelmän "Speksi 2005 - Hiippaläppää". Esitys taltioitiin neljällä kameralla käyttämällä lisäksi ohjaajaa, joka ohjasi monitorien avulla jokaista kuvaajaa. Videon markkinoinnista vastaa Filmi- ja videotuotanto Novo Art. Kevään ja kesän aikana tulemme osallistumaan monien häävideoiden toteuttamiseen ja mahdollisesti myös itse tuottamaan muutaman videon. Kesän ja loppuvuoden suunnitelmista päätetään Star Zonen vuosikokouksessa toukokuun puolivälin jälkeen. 22.1.2005 Projekti Otavasta valmistuu elokuva Vapaapudotus Tänään julkaisimme jo vuonna 2003 aloitetusta projekti Otavasta valmistuvan elokuvan nimen: Vapaapudotus. Tästä lähtien elokuvaprojektia tullaan siis markkinoimaan tällä nimellä. Elokuvan jälkityöstö sujuu hyvin ja ensi-iltaan elokuva pääsee tämän vuoden alku syksystä. Piakkoin julkaisemme elokuvalle myös täysin uudistetun sivuston, jota tullaan tietenkin päivittämään ensi-illan lähestyessä ja sen jälkeen sivustolla julkaistaan paljon materiaalia itse elokuvasta ja sen toteuttamisesta. 20.1.2005 Turun Pursiseurasta markkinointivideo Olemme alustavasti sopineet Turun Pursiseuran (TPS) kanssa toteuttavamme yhdistyksestä kattavan markkinointivideon, jota varten taltioimme laajasti seuran monipuolista toimintaa. Taltiointi aloitetaan tänä kesänä, mutta se tulee pääosin keskittymään vuoteen 2006, joka on yhdistyksen 100-vuotisjuhlavuosi. Video tulee valmistumaan vuoden 2007 puolella. Tiedotamme asiasta projektin edistyessä. 14.12.2004 Vuosi 2004 - tuloksekas vuosi Star Zonelle Vuosi 2004 on loppumaisillaan ja on aika toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnea vuodelle 2005! Vuosi 2005 tuo tullessaan taas uutta toimintaa ja ehkä kaikkein tärkeimpänä uuden elokuvamme ensi-illan. Nyt syksyn aikana olemme työskennelleet aktiivisesti elokuvaprojekti Otavan jälkityöstön kanssa ja siinä ollaankin päästy hyvin eteenpäin. Työtä pitkän elokuvan leikkaamisessa ja kaikissa muissa jälkityöstön osa-alueissa on paljon, mutta olemme olleet tyytyväisiä kaikkien osa-alueiden edistymiseen. Kevään 2005 aikana osa tästä työstä tulee jo näkyville, esim. elokuvan uuden sivuston ja muun mainosmateriaalin muodossa. Syksyn aikana on kuitenkin osallistuttu myös muihin pienempiin yhteistuotantoprojekteihin. Vaikka toiminta onkin syksyn aikana ollutkin suhteellisen näkymätöntä, pinnan alla ollaan töitä silti tehty. Tarkempaa tietoa saa tiedotteesta 12/2004. Alku vuosi oli ehkä toimeliainta aikaa koko Star Zonen historiassa. Silloin uusimman elokuvamme kuvaukset työllistivät meitä erityisen paljon ja työn alla oli muitakin projekteja samaan aikaan. Näin Star Zone teki itseään taas paljon tunnetummaksi ja mukana oli ennätyksellinen määrä innokkaita nuoria ja vähän vanhempiakin. Kaiken kaikkiaan vuosi 2004 oli erittäin tuloksekas ja olemme toimintaan hyvin tyytyväisiä. Toivomme, että myös toiminnassa mukana olleet sekä sitä seuranneet ajattelevat samoin. Kiitämme suuresti kaikkia yhteistyökumppaneitamme! Vuoden 2004 tapahtumiin palataan vielä keväällä vuosikokouksen yhteydessä, josta tiedotamme erikseen. 22.8.2004 Toteutamme muutamia taltiointeja nyt alku syksystä Elokuvaprojekti Otavan kanssa on työskennelty koko kesän ajan, tällä hetkellä elokuvan editointi on saatu jo aloitettua. Lisäksi olemme toteuttaneet muutamia taltiointeja loppu kesästä ja samanlaisia taltiointeja on luvassa vielä syksyllekin. Näitä toteutamme yhteistuotantona Novo Artin kanssa. Varsinainen kuvauskaan ei ole siis suuren editointiprojektin ohessa unohtunut. 20.8.2004 Yhteyksissämme esiintyy pientä viivettä Pahoittelemme, että yhteydenotoissamme (niin sähköpostitse kuin puhelimitse) esiintyy pientä viivettä. Toimimme tällä hetkellä pienellä vajaamiehityksellä, koska yhteyksiä hoitanut henkilömme aloitti asepalveluksensa heinäkuussa. Tämä vaikuttaa selvästi tiedotukseemme ja yhteyksiimme. Tämän takia myös toiminnassa tulee olemaan nyt tavallista hiljaisempaa. Kuitenkin tällä hetkellä meneillään olevat projektit saatetaan täysillä loppuun saakka. Pyrimme kanavoimaan yhteydet sähköpostiin ja vastaamaan niihin mahdollisimman nopeasti. Suurin osa asioista vaatii pientä keskustelua Star Zonen sisällä joka vähän viivästyttää vastauksia, mutta toimimme niin nopeasti kuin pystymme. 2.6.2004 TSYK videon julkaisusta juttua Turun Sanomissa Tämän päivän Turun Sanomissa on Ajassa-sivulla värikuvalla varustettu juttu Turun Suomalaisen Yhteiskoulun juhlavideon valmistumisesta ja ensimmäisen kappaleen luovuttamisesta videon tilaajalle. Videoita myydään päivisin (ei heinäkuu) koulun kansliasta, Kauppiaskatu 17, Turku. Onnistuneeseen juttuun on saatu esille sekä Star Zonen että tilaajan tunnelmat juhlallisella luovutushetkellä. 28.5.2004 Elokuvaprojekti Otavan kuvaukset valmistuivat Star Zonen kaikkien aikojen suurimman elokuvaprojektin kuvausosuus saatiin aikataulussaan ja onnellisesti päätökseen (27.5.). Kaikki suunnitellut kohtaukset saatiin toteutettua. Suurenmoiset kiitokset kuuluvat kaikille kuvauksissa avustaneille, niin tiimille, näyttelijöille kuin yhteistyökumppaneille. Materiaalia ja työtunteja kertyi paljon, mutta tuottajat ovat lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Haastava kuvausvaihe (lähes 30 kuvauspäivää) on nyt siis onnistuneesti takana päin ja nyt alkaa elokuvan jälkityöstövaihe. Varsinaisesta elokuvasta yleisö pääsee nauttimaan noin vuoden kuluttua. 17.5.2004 Kuvasimme Turun kaupungin Demos-projekti -videota Toukokuun alun olemme työskennelleet Turun kaupungin Demos-projekti -videon kanssa. Videota varten haastattelimme mm. Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasiota. Lisäksi kuvasimme muutamaa erilaista asukastapahtumaa Turun lähiöissä. Kuvattua materiaalia käsiteltiin hieman ja se poltettiin DVD:ille, jotka lähettiin Englantiin, jossa materiaali tulee osaksi suurta multimediaesitystä kaupunkien aluekumppanuustoiminnasta. Kaikki tehtiin tietenkin kansainvälisesti englanniksi, joka toi mukavan uuden elementin toteutukseen. 10.5.2004 Star Zone mukana nelikameratuotannossa Star Zone oli mukana yhteistyötuotantona Turun Musiikkiopiston konsertin taltioimisessa tänään Turussa. Taltioinnissa käytettiin neljää ammattilaiskameraa, jotka kaikki olivat suorassa yhteydessä ohjaajaan, joka kontrolloi ja ohjasi kuvausta. Kooste konsertista valmistui muutamassa päivässä ja siitä tehtiin heti DVD-kopioita. Star Zone:lle tuotanto oli suuruudeltaan uusi kokemus, joka onnistui hyvin. 22.4.2004 Dokumenttivideoiden tuotanto hyvässä vauhdissa Turun Lääketieteenkandidaattiseuran Speksi 2004 -videot on saatu valmiiksi ja ensimmäinen erä on jo myytykin. Tämä on ensimmäinen video, jonka myydyistä kopioista enemmistö on ollut DVD:tä, samalla video on myöskin pisin koskaan toteuttamamme video (2h 20min). Videoita voi vieläkin tilata. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun 100-vuotisjuhlavideo valmistuu heti toukokuun alussa ja sitä aletaan myydä 12.5. alkaen koulun kansliasta (Kauppiaskatu 17, Turku), hintaan n. 20e. Star Zone ei vastaa videon markkinoinnista eikä myynnistä, tästä johtuen videota ei voi ennakkotiedoista huolimatta tilata meiltä. Autamme kyllä videon hankkimisessa, jollei käynti koulun kansliassa onnistu. Video on 64 minuuttia kestävä kattava ja kiinnostava dokumentti koulun 100-vuotisjuhlista ja sitä kautta koko koulun historiasta. -- lisätietoa videosta 100-vuotisjuhlavideon on toteutus oli haastava projekti, jota alettiin valmistella jo vuoden 2002 lopussa. Kuvausolosuhteet olivat paikoitellen erittäinkin haastavia ja suuresta määrästä materiaalia ytimekkään videon editointi vaati myös paljon työtä. Videosta tehtiin muutamia esiversioita, joita hiottiin koulun edustajien ohjeiden mukaan. Videon VHS-kopiot on tarkoitus kopioida Star Zonen ulkopuolella kunnollisella laitteistolla. 10.3.2004 Speksi 2004-näytelmä kuvattiin Eilen kävimme kuvaamassa Turun Linnateatterissa Turun Lääketieteenkandidaattiseuran opiskelijoiden toteuttaman Speksi 2004-näytelmän, kestoltaan noin 2h 30min. Näytelmä on musikaalinen show, joka lähtee myös kiertueelle ympäri Suomea. Kuvaus toteutettiin kolmella kameralla ja äänitettiin erikseen erillisillä mikrofoneilla. Video editoidaan ja siitä tehdään mielenkiintoinen taltiointi, josta välittyy hyvin näytelmän hauskuus. Video valmistuu muutamassa viikossa ja sitä voi tilata mm. tältä sivustolta. Yhteistyötä toteutuksessa tehdään Filmi- ja videotuotanto Novo Art:in kanssa. 10.3.2004 Videoiden tilaus tältä sivustolta Sivustolle on avattu Online-tilaus, jonka avulla tuottamiamme videoita pystyy tilaamaan joko DVD:lle tai VHS:lle. -- Online tilaus tässä
* Turun Steiner-koulun ja Juhana Herttuan vanhat tanssit voit jo tilata. 9.3.2004 Elokuvaprojekti Otavan kuvaukset jo puolessa välissä Star Zonen tämän hetken suurin projekti edistyy aikataulussaan ja muutenkin oikein hyvin. Mittava projekti vie tällä hetkellä lähes kaikki Star Zonen käytettävissä olevat voimavarat. Kuvauksista jo puolet on saatu toteutettua. Mukaan on saatu suuri määrä tukijoita ja avustajiakin on ollut mukana jo lähes 50. Projekti on herättänyt mielenkiintoa monella eri taholla, myös tiedotusvälineissä. Kuvaukset jatkuvat läpi kevään Turussa. Materiaalia on nyt noin 8 tuntia. Valmis elokuva tulee olemaan vähän yli tunnin mittainen. 7.3.2004 Vuosikokous 20.3. Star Zone Productionsin vuosikokous pidetään lauantaina 20.3. klo 12-16 Förituvalla, Sairashuoneenkatu 1, 20100 Turku. Tervetuloa. Lisätietoa saa sähköpostitse. 3.3.2004 Siirsimme melkein 60 vuotta vanhan filmin digitaaliseksi Toteutimme vaativan vanhan filmin siirron digitaaliseksi. Turun NMKY:n vuonna 1946 kuvattu 16 mm äänetönfilmi oli huonossa kunnossa ja sen lähes kaikki leikkaukset piti uudistaa. Suuren työn ja avun tässä antoi filmien kokenut käsittelijä Pertti Kansa. Filmi kuvattiin digitaaliseen muotoon ja sitä paranneltiin hieman tietokoneen avustuksella. Lopuksi vanha filmi sitten siirrettiin DVD:lle. 14.2.2004 Kuvasimme kahdet vanhojentanssit Turussa Kuvasimme torstaina 12.2. Turun Steinerkoulun vanhojentanssit ja perjantaina 13.2. Juhana Herttuan lukion tanssit. Tanssit olivat näyttäviä ja kuvaus onnistui laadukkaasti aivan suunnitelmien mukaan. Molemmat kuvaukset toteutettiin kolmella kameralla sekä kahdella erillisellä mikrofonilla yhteistyössä Timo Rakeen kanssa, joka myös huolehtii videoiden editoimisesta. Videot valmistuvat luultavasti jo tässä kuussa, jolloin niistä on mahdollista tilata (myös tältä sivustolta) kopioita niin VHS:llä kuin DVD:llä. 16.1.2004 Elokuvaprojekti Otavan kuvaukset alkoivat Uusimman elokuvamme kuvaukset aloitettiin kolmen päivän kuvauksilla, jonka aikana toteutettiin yhdeksän erinomaisesti onnistunutta kohtausta. Kuvauksia toteutetaan kesäkuun loppuun saakka Turun seudulla yhteensä noin 35:nä kuvauskertana. Vuonna 2005 valmistuva elokuva tulee olemaan yli tunnin mittainen nuorisodraama. Elokuvan suunnittelu on aloitettu jo vuonna 2002. 20.12.2003 Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Vuosi 2003 on loppumaisillaan. Vuosi oli Star Zonen toiminnassa taas hyvin aktiivinen ja tuottoisa. Toivotamme kaikille niin sivustomme aktiivisille käyttäjille kuin satunnaisille vierailijoillekin onnellista sekä elokuvauksellista vuotta 2004! Tarkemmin kuluneesta vuodesta tiedotteissa. 27.11.2003 Turun Suomalaisen Yhteiskoulun juhlanäytelmävideo valmistui Lokakuun alussa taltioitu Turun Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaiden ja opettajien yhteistyönä toteuttama juhlanäytelmä on saatu editoitua, kokonaispituudeksi tuli noin 45 minuuttia. Videoon tehtiin myös nelivärikannet. Videota ovat tilanneet mm. näytelmässä mukana olleet. Sivustollemme avattiin uusi "Online-tilaus", jonka kautta tämänkin video on yksinkertaista tilata itselleen. Lisätietoa videosta. 25.10.2003 Star Zone esitteli ja opasti editointiohjelmien käytössä Esittelimme Turun Elokuvaajat ry:n tapahtumassa Pinnacle Studio 8 sekä Adobe Premiere Pro editointiohjelmia ja opastimme niiden käytössä 22.10.2003 Turussa. Tapahtuma keräsi videoeditoinnista kiinnostuneita koolle mukavan määrän. Aihe oli kiinnostava ja palaute tapahtumasta oli pelkästään positiivista. Tapauhtumassa Star Zonella oli käytössään kannettava PC ja dataprojektori, joiden avulla esittely toimi hyvin. 15.10.2003 Lasten Liikunan Ihmemaa -video Liikuntaviraston sivuille Lasten Liikunnan Ihmemaa -esittelyvideosta muokattiin yhden minuutin video Internet käyttöä varten. Varsinaisesta esittelyvideosta on tehty kaksi versiota 4min ja 10min. Internetversio on katsottavissa Turun Kaupungin Liikuntaviraston sivustolta: (tästä) Videohan kuvattiin jo keväällä 2003. 9.10.2003 Turun Suomalaisen Yhteiskoulun 100-vuotisjuhlat taltioitiin Star Zone taltioi Turun Suomalaisen Yhteiskoulun (TSYK) satavuotisjuhlat syys-lokakuun vaiheessa. Juhlallisuuksia oli koulussa järjestelty vuosia ja juhlat olivat sen mukaisia. Päiväjuhlassa Turun Konserttitalo oli täynnä vieraita ja iltajuhlaan osallistui koululla noin 1600 henkilöä. Juhlallisuuksiin osallistuivat mm. Presidetti Mauno Koivisto, arkkipiispa Jukka Paarma ja ministeri Ville Itälä, jota myös haastattelimme. Varsinaiset juhlapäivät olivat 2.-4.10., mutta juhlallisuuksia oli muulloin. Star Zone vastasi kaikkien tapahtumien taltionnista, joskus jopa neljän kameran voimalla. Taltiointiin käytettiin lähes kaikkia Star Zonen voimavaroja niin tekniikan kuin henkilösönkin osalta. Juhlista tulee valmistumaan ainakin kaksi erilaista videota (ensimmäinen marrakuussa 2003 ja toinen tammikuussa 2004). Lue lisää. 21.9.2003 Elokuvaprojekti Otavan koekuvaustulokset julkaistiin Uusimman elokuvaprojektimme, Otavan, koekuvaustulokset julkaistiin tänään. Eli nyt projektiin on valittu näyttelijät ja muut toteuttajat. Varsinaiseen toteutustiimiin valittiin 16 henkilöä, kaikki elokuvauksesta innostuneita nuoria. Projektiin haki lähes 200 henkilöä ja kaiken kaikkiaan elokuvaan pääsi mukaan noin 50 henkilöä. Castingvaihe oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut, vaikka se vei aikaa lähes neljä kuukautta. Nyt elokuvan kuvausten suunnittelu pääsee vauhtiin ja ensimmäiset kohtaukset kuvataan tammikuussa 2004. Kuvaukset kestävät kesäkuuhun 2004 saakka. Lisätietoa projektin sivuilta. 21.8.2003 Star Zone toteuttaa juhlavideon - TSYK 100 vuotta Turun Suomalainen Yhteiskoulu on perustettu 1903, joten nyt on aika 100-vuotisjuhlille. Star Zone taltioi koulun juhlallisuudet lokakuun alussa ja teettää suurimmaksi osaksi niiden perusteella videotaltioinnin koulun historiasta. Toteutettava video on siis paljon enemmän kuin pelkkä taltiointi tilaisuudesta, video on niin kuin historiikki. Videon pituus tulee olemaan noin 1h ja se valmistuu vuoden 2004 alussa. Videon toteutus tehdään yhteistyössä Turun Suomalaisen Yhteiskoulun Kannatusyhdistyksen kanssa. 30.7.2003 (päiv. 22.8.) Star Zone mukaan toteuttamaan turkulaista elokuvaa Star Zonen hallituksen jäsenet osallistuvat turkulaisen elokuvan Kollikallion Skidit kuvauksiin Turussa elokuussa ja toimivat elokuvan kuvauksissa mm. videoassistenttina sekä muissa tehtävissä. Elokuvan kuvaukset tehdään 5.-22.8.2003 Turun Halisissa. Star Zonelaiset ovat mukana avustamassa kameran takana elokuvan kuvauksissa yhteensä kymmenenä kuvauspäivänä. Elokuva ei liity Star Zoneen millään muulla tavalla. (Turun Sanomien arkistosta löytyy artikkeli elokuvan kuvauksista: 20.8.2003 - Ajassa) 27.6.2003 Elokuvausleiri nuorille järjestetään heinäkuussa Star Zone on aktiivisesti toteuttamassa Turun Elokuvaajat ry:n järjestämää elokuvausleiriä heinäkuun alussa Taivassalon Tippsundissa. Leirillä 10-15-vuotiaat nuoret toteuttavat kaiken muun lisäksi yhdessä lyhyen elokuvan. Star Zone on ollut mukana tämän perinteisen leirin järjestämisessä jo vuodesta 1999. Leirille osallistuu tänä vuonna noin 25 leiriläistä. 6.6.2003 Elokuvamme "Kell' onni on" TV:ssä Vuonna 2002 valmistunut nuorisoelokuvamme "Kell' onni on" esitettiin Turun alueella näkyvässä TurkuTV:ssä kesäkuun 6. päivä, parhaaseen katseluaikaan, eli klo 18.45. Elokuvasta ja yleisesti Star Zonen toiminnasta oli juttu Turun Sanomien Treffi-liitteessä 29.5.2003. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Star Zonen tuotantoa on esitetty kokonaisuudessaan julkisessa TV-verkossa. Elokuva "Kell' onni on" on saanut jo jatkoa uudella täysin erilaisella elokuvaprojektilla. Uusin elokuvaprojektimme Otava on jo casting-vaiheessa, eli projektiin valitaan henkilöitä mukaan. Lisätietoa uuden projektin edistymisestä, projektin omilta sivuilta. 17.5.2003 Day of Dance -tapahtuman videot Taltioimme torstaina 15.5. Turun Ruissalossa järjestetyn Euroopan laajuisen "Day of Dance" -tapahtuman. Tapahtuma järjestettiin Turun kaupungin ja WHO:n yhteistyönä. Toteuttamamme kolme erilaista videota (á n. 55sek) tapahtumasta tulevat maailmanlaajuiseen levitykseen. Videot valmistuivat tänään ja ne laitettiin tapahtuman Internet-sivuille. Videoita tullaan esittämään Euroopassa vastaavien tapahtumien yhteydessä Internetin kautta. Tämä on samalla ensimmäinen kerta kun tuotamme videon, josta ei tehdä lainkaan analogisia versiota. Katso videot. 17.5.2003 Turkulaisessa Star Zonen ottama valokuva Kaupunkilehti Turkulaisessa (17.5.2003) on Star Zone Productionsin ottama valokuva murrekilpailun palkintojenjakotilaisuudesta. Kuva otettiin kameramme still-kuvaus-ominaisuudella ja lehti voisi hyödyntää sitä sellaisenaan. 27.4.2003 Uusi fiktioprojekti julkaistiin Star Zone julkaisi uuden elokuvaprojektin ja samalla projektille avattiin oma sivusto. Heti ensimmäiseksi projektiin haetaan mukaan elokuvauksesta kiinnostuneita henkilöitä. Uuden projektin (projekti "Otava") pohjalta tulee valmistumaan noin vuoden kuluessa uusi vauhdikas draamaelokuva. Projekti tulee monelta osalta olemaan merkittävässä osassa Star Zonen toimintaa. Tarkoituksena on siis toteuttaa kiinnostava elokuva mahdollisimman monen asiasta innostuneen kanssa. Projektin varsinainen kuvausosuus on tarkoitus päästä aloittamaan ensi syksynä. Valitettavasti vielä tietoa ei ole julkaistu paljoa, mutta projektista julkaistaan lisätietoa sen edetessä. Tutustu projektin sivustoon tästä. 28.3.2003 Vauhdikas liikuntavideo (päiv. 16.4.2003) Toteutimme Turun Liikuntaviraston järjestämästä lasten liikuntatapahtumasta (Lasten liikunnan ihmemaa) vauhdikkaan koostevideon (pituus 10min) tapahtuman mielenkiintoista esittelyä varten. Tapahtuma, johon osallistui paljon lapsia ja heidän vanhempiaan, järjestettiin Turussa mm. sunnuntaina 30.3., jolloin kuvasimme tapahtuman. Lähes 2,5h pitkästä tapahtumasta taltiointiin kahdella kameralla (Canon XL1s ja Canon XM2) materiaalia vähän yli tunti. Tästä materiaalista editoitiin kiinnostava video selostuksineen viikossa. 9.3.2003 Uusin esittelyvideomme sai ensi-iltansa 9.3. järjestetyssä Turun NMKY:n 110-vuotisjuhlassa esitettiin kokonaisuudessaan dokumenttimme yhdistyksestä. Tosin video kylläkin valmistui jo hyvissä ajoin, eli viime elokuussa. Turun Konserttitalolla järjestetty juhla oli kuitenkin videon virallinen ensi-ilta. Paikalla oli suuren yleisön lisäksi niin Kirkon korkeimpia edustajia kuin myös yksi ministerikin. Samalla Star Zone taltioi tämän 110-vuotisjuhlan, ja siitä tullaan tekemään n. 1h kooste kesään mennessä. Tänään päättyi myös koripallon 1. divisioona. Kuvasimme TuNMKY:n pelejä tällä kaudella kaikkiaan 13. Kaikista peleistä toimitettiin kopio niin koti- kuin vierasjoukkueellekin. 12.2.2003 Uusin dokumenttimme saa ensi-iltansa Viime elokuussa valmiiksi saatu Turun NMKY:n esittelyvideo saa ensi-iltansa Turussa 9.3.2003. Esittelyvideo esittelee 23-minuutissa laajan yhdistyksen kaikki toimintamuodot ja itse videota tehtiin lähes puolitoista vuotta. Video julkaistaan siis nyt maaliskuussa yhdistyksen 110-vuotisjuhlan yhteydessä Turun konserttisalilla, jonne on kutsuttu kaikki yhdistyksen jäsenet. Lisäksi Star Zone tulee taltioimaan tapahtuman pääjuhlan. 17.1.2003 Pidimme oppitunteja elokuvauksesta Pidimme tänään oppitunteja elokuvauksesta kiinnostuneille turkulaisille 6-luokkalaisille. Kerroimme omia kokemuksiamme todellisesta elokuvan tekemisestä sekä näytimme esimerkkejä omista vidoistamme, myös jotkut elokuvauksen perusasiat käytiin läpi. Lisäksi koko kevään ajan avustamme Turun Elokuvaajat ry:n järjestämässä videokuvauskerhossa, jossa annetaan mahdollisuuksia nuorille elokuvantekijöille. 16.12.2002 Vuoden viimeinen tiedote on ilmestynyt Vuoden 2002 viimeinen tiedote on ilmestynyt. Kulunut vuosi on ollut Star Zone:lle erityisen hyvä: valmiiksi saatiin pitkä elokuva sekä lukuisia muita videoita. Samalla Star Zonen tuotantoon tutustui yhä useampi henkilö ja myös itse toiminnassa nähtiin monia uusia nuoria. Nämä vuoden verran toiminnassa olleet Internetsivut ovat myös saavuttaneet oman paikkansa Star Zone:ssa ja niitä tullaan kehittämään edelleen. Lue joulukuun tiedote! (Julkaisemme joka kuukausi tiedotteen toimintamme etenemisestä: ne voi lukea sivuiltamme tai saada sähköpostitse.) 5.12.2002 Star Zone taltioi dokumentteja joulun aikoihin Joulun aikoihin taltioimme useita erilaisia dokumentteja, mm. teatteriesityksen, lukion puurojuhlan sekä osallistumme futsal-pelin taltioimiseen. Lisäksi vielä joulukuussakin taltioimme Turun NMKY:n koripallopelejä, joiden taltioimista tullaan jatkamaan myös ensi keväänä. Nyt näiltä sivuilta voi liittyä suoraan kuukausittaiselle postituslistallemme, jolloin julkaisemamme tiedotteet toiminnastamme tulevat suoraan sähköpostiin kerran kuussa --> liity! Lisäksi dokumentti elokuvamme "Kell' onni on" toteuttamisesta on ladattavissa sivuiltamme --> katso! 14.11.2002 Elokuvamme Kell' onni on sai ensi-iltansa Tänään yli vuoden kestänyt projektimme sai arvoisensa päätöksen kun elokuvamme "Kell' onni on" sai ensi-iltansa Turussa. Tilaisuuteen, joka järjestettiin vanhassa elokuvateatteri Dominossa, osallistui yli 350 ihmistä. Projektiin ja siitä tuotettuun materiaaliin voit tutustua tarkemmin projektin omilla sivuilla. Näin yksi Star Zonen suurimmista projektista on valmistunut ja olemme taas valmiita uusiin haasteisiin niin dokumenttien kuin fiktionkin parissa. 29.10.2002 Star Zonen sivusto uudistui täydellisesti! 29.10.2002 Elokuvan Kell' onni on ensi-ilta lähestyy! 3.10.2002 Pidimme oppitunteja elokuvauksesta 2.10.2002 Kuvaamme Turun NMKY:n koripallopelejä 3.9.2002 Osallistuimme Minun Elokuvani-tapahtumaan 28.8.2002 Uusin esittelyvideomme valmistui 27.7.2002 Nuorten elokuvausleiri 2002 pidettiin Turussa 24.5.2002 Musikaali "Tangon viemää" taltiointiin 15.5.2002 klo 22.00 Ensimmäinen palkinto kevätkilpailussa 11.4.2002 klo 19.30 Star Zone Turun Sanomien Treffi-liitteessä 28.3.2002 klo 19.30 TurkuTV:ssä juttu Star Zone:sta 15.3.2002 klo 18.40 Uusin dokumentti valmistui 23.2.2002 klo 21.00 Star Zone ansaitsi Kaita-Ville -patsaan 1.2.2002 klo 14.30 Uuden projektin casting alkoi 31.1.2002 klo 16.39 Uuden projektin julkaisemispäätös 30.1.2002 klo 22.09 Star Zone:lle uusi dokumenttiprojekti 9.1.2002 klo 17.58 Syysilma Lounais-Suomen Alueuutisissa 4.1.2002 klo 21.59 Star Zone voitti PohjolaStartti-stipendin 3.1.2002 klo 8.40 Star Zonen uusi elokuvaprojekti Projekti lyhyesti: Tavoitteenamme on toteuttaa kesän 2002 aikana 30-60 min pitkä fiktioelokuva, jonka käsikirjoituksen Star Zone suunnittelee/on suunnitellut. Projektia on ideoitu ja suunniteltu jo elokuusta 2001 lähtien. 1.1.2002 klo 19.25 Uusi internet-sivustomme 1.1.2002 klo 18.25 Star Zone euroaikaan |
||||
|
© Star Zone Productions 2003-2007. Kaikki oikeudet pidätetään.
|
|||||